Elämys ilmassa, fiilis korkealla

Kokemus vailla vertaa! Ilmojen jättiläinen kuljettaa sinua
ja ystäviäsi leudon tuulen saattelemana arvokkaasti eteenpäin.
Jo pelkkä nousu avoimessa rottinkikorissa satojen metrien
korkeuteen on elämys. Puhumattakaan niistä huikeista maisemista,
mitkä lennon aikana avautuvat ylhäältä. Todellisen elämyksen 
voit kokea silloin, kun hyppäät mukaamme keväiselle
aamulennolle!

Tule ihmeessä mukaan. Tämä sinun ja ystäviesi
on itse koettava!








Magialennon tiimi järjestää
sinulle sopivan elämyslennon


Yleisölennoissa matkustajien kotiseutu huomioidaan mahdollisuuksien mukaan lennon paikkaa suunniteltaessa.
Valtaosa yleisölennoista tehdään Jyväskylän seudulla, jolloin tyypillisesti lähtöpaikkoina käytämme tuulen suunnasta
riippuen Laajavuoren alarinteen aluetta, Vaajakosken Veteraanipuistoa tai Kirrin Uimarannan aluetta. Lennämme myös 
Seinäjoen alueella, jolloin kokoontumispaikka on Areenan P- aukiolla.

Yksityislennolla lentoonlähtö voidaan tehdä vaikka kotinurkilta ja lennolla on mukana tietenkin vain tilaajan henkilöt.
Kelvollinen pallon lähtöpaikka on sähköjohdoista ja korkeista rakennuksista vapaa vähintään neljäkymmentä metriä
kanttiinsa oleva, pohjaltaan jokseenkin tasainen, pallon kankaalle turvallinen alue (esim. urheilukenttä, isohko pihanurmi
tai parkkialue, pelto tms.). Lopullisen lähtöpaikan määrää lentäjä lentosuunnitelmaa tehdessään.

Magialennon tiimi koostuu kahdesta avustajasta ja lentäjästä. Kulkuvälineemme on pikkubussi+perävaunu.
Lentoonlähtöä edeltäviin valmisteluihin on varattava noin tunti, sillä pallon virittäminen lähtökuntoon vie
harjaantuneeltakin avustajajoukolta suunnilleen puoli tuntia ja useimmiten siirtymisiin kokoontumispaikalta
lopulliselle lähtöpailkalle on varattava myös aikaa. Pallon lähtöpuuhissa on monta mielenkiintoista vaihetta,
ja niihin myös matkustajien kannattaa, ja on lupa, pienen opastuksen jälkeen osallistua. Ennen lentoonlähtöä
harjoittelemme mm. laskeutumisen turvallisuusasioita ja korista poistumista.




Ilmassa ollaan noin tunti, ja sinä aikana pallo vaihtaa maisemaa parinkymmenen kilometrin verran, tietenkin myötätuuleen. Eli vallitsevat tuuliolosuhteet ovat oleellinen asia lentoa suunniteltaessa. Kesäaikaan, ja jo keväänkin aikana aurinko synnyttää termiikkikeliä, eli pystysuoraan nousevia ja laskevia ilmavirtauksia sekä puuskaista
tuulta. Silloin kelvollista lentoaikaa on aikainen aamu tai sitten ilta-
päivällä ja illalla auringon tehon jo pienetessä. Myöhemmin syksyllä
ja talvella lento on valoisaan päiväsaikaan. Pintatuulen maksimi on noin 4 m/s, ei sadekeliä ja pilven alaraja mielellään yli 500 metriä
maan pinnasta. Lentokorkeutemme vaihtelee puunlatvojen tasalta,
tarvittaessa ja niin halutessamme aina kilometriin saakka.

Lennolle lähdettäessä tarkkaa laskeutumispaikkaa ei vielä tiedetä. Palloa seuraa tähän toimintaan harjaantuneet avustajat ja usein lopullisella laskupaikalla onkin tuttu bussi peräkärryineen odotte-
lemassa ilmojen teiltä saapuvia. Laskun jälkeen jaetaan jokaiselle
matkustajalle diplomi aplodien kera, ja otetaan loput valokuvat rennosti lentolaitteeseen nojaillen. Ja hymy on herkässä! Pallon
tyhjentyessä avustajat kokoavat korin varusteita. Myös matkus-
tajat voivat osallistua purkuun. Tyhjä pallo kootaan isoon säkkiin,
joka nostetaan kyytiin korin seuraksi, ja sitten bussilla takaisin
kokoontumispaikalle.

Tervetuloa Magialennolle!



Ilmoittaudut meille kotisivujen ”Tilaa Lento” lomakkeella, sähköpostilla info@magialento.fi
tai puhelimitse 040-732 3261. Saat postitse 
esitteitä, laskun ja  lentolipun/lahjakortin.
Tilaus astuu voimaan maksettuasi.

Jos tilauksesi on yksityislento, otamme yhteyttä viimeistään kaksi päivää ennen lentopäivääsi.

Yleisölennolla minimi ryhmäkoko on viisi. Kotisivuillamme on listaa tulossa olevista
yleisölennoista ja paikkavarausjärjestelmä. 
Varaa paikkasi sieltä tai soita yhteysnumeroomme 040-7323261. Varaus on voimassa kun saat meiltä
vahvistuksen.

Hinnat tilauksille 1.5.2008 alkaen (sis alv 8%)
- Yleisölento 190 eur/hlö, lapset (7–14v) 150 eur
- Yksityislento OH-OVI, 2–3 henk. yht. 690 eur
- Yksityislento OH-MIN, 4–6 henk. yht. 1140 eur
- Yksityislento OH-OBA, 7–8 henk. yht 1380 eur
- Sisältää ajokilometrejä 200 km/lento.
Ylimenevän laskutamme 0,5 eur/km.

TOIMITUSEHDOT, LUE – kotisivuiltamme-
Saat ne myös lentolippujen liitteenä.